top of page

LEVIN AURORA, LEVI JA LÄHISEUTU TARJOAVAT PUUHAA YMPÄRI VUODEN

Levi on panostanut jo kauan harrastusmahdollisuuksien tarjoamiseen ympäri vuoden. Tekemistä riittää niin extremeharrastajille, kuntoliikkujille kuin rauhaa ja tietoista läsnäoloa kaipaaville. Levin kotisivuilla on esitelty kattavasti aktiviteettitarjonta. Kannattaa tutustua ja testata!

Päivän tai parin retket ovat oiva mahdollisuus tutustua myös lähiseutuihin. Kilpisjärven suunnassa maisemaa hallitsevat kuvankauniit suoalueet ja niiden taustalla tunturijonot, jotka Norjan puolella nousevat vuoriksi ja luovat E8-tielle turvallisen laaksoisen etenemisuoman.

Kotoa Levin Aurorasta käsin riittää myös tekemistä. Talvisaikaan oma piha lymivuorineen ja pulkkamäkineen on ihana temmellyspaikka koko perheelle. Kannattaa kokeilla myös lumikenkäsafaria! Isoporo ja kaikki Levin hiihtoreitit ovat vain muutaman sadan metrin päässä. Alppihiihtäjien iloksi Koillisrinteen hissille (nro 6) on 1,6 kilometriä, jonka taittaa kätevästi vaikkapa Levin Auroran potkukelkoin. Moottorikelkkoja voi vuokrata Levillä monista paikoista ja niillä pääsee merkittyjä reittejä pitkin lähes mihin vain.

KALASTUSTA OUNASJOELLA

Hiirenhiljaisuus ja sylkäisy matoon - siinä on kalaonnen eväät. Levin kesäiseen viikko-ohjelmaan kuuluva kalaretki on moneltakin kantilta katsoen mukava tapa viettää lomapäivää Levillä: Ahdin tyynnyttely ja suosioon uiminen vaatii omat niksinsä, jotka vain kokenut Lapin-kävijä tietää. Vaan tohtiiko hän paljastaa ne vieraille? Yhteisellä retkellä tutustuu muihin samanhenkisiin ihmisiin, jotka kunnioittavat Lapin aitoa luontoa ja uskovat taikaan. Tuon taian ovat tuulet tuivertaneet vuosituhansien aikana osaksi pohjoista arktisuutta ja jylhät tunturit tiivistävät sen meille Lapin-rakastajille aistittavaksi. Kalaonnea tai ei, nuotion loimussa on jännittävää kuulla tarinoita aidoista lappilaisista hahmoista ja tapahtumista sekä verrata omaa kalasaalistaan niihin, joissa ahti on pannut parastaan.

 

PÄIVÄMATKA KILPISJÄRVELLE JA NORJANMERELLE

Hyppäämällä autoon aamutuimaan ehtii päivän aikana kokea koskettavan ja uljaasti paikkansa tietävän Saanan kuvankauniin Kilpisjärven rannalla ja Norjan puolen alppimaiset maisemat. Matkaa Leviltä Kilpisjärvelle on 270 kilometriä. Valtatie E8 mutkittelee yli 1500 metriin ulottuvien upeiden tunturijonojen keskellä ja antaa aihetta tyytyväisyyteen, sillä kauas on lyhyt matka ja jalanjälkikin on pienen pieni verrattuna lentokoneen jättämään. Päiväretken kääntöpaikaksi voi ottaa laskeutumisen laaksoon ja pulahduksen kristallinkirkkaassa Omasvuonossa (Storfjord), jonka rannalla noin 500 asukkaan Yykeänperä (Skibotn) elää omaa verkkaista elämäänsä. Kylää reunustavat upeat vuoret, joista osan huippuja peittävät jäätiköt ympäri vuoden. Kilpisjärveltä on matkaa Yykeänperään vain 50 km. Eurooppatie 8 jatkuu Yykeäänperästä pohjoiseen aina Tromssaan asti ja Eurooppatie 6 vie koko Norjan halki etelään.

VAELLUSRETKI KÄTKÄLLE

Heinäkuun helteellä puinen tunturi tarjoaa sopivaa katvetta auringon polttavalta paahteelta. Vaeltajan varustuksena on kuitenkin hyvä olla pitkähihaista, sillä Lapin upeiden aavojen ja käppyräisten vaivaiskoivujen ihailua saattavat  häiritä pienet lentävät inisijä- ja surisijaystävämme.

PÄIVÄMATKA PALLAKSELLE

Heinäkuun lopun lomalla voi tarvita pipoa itikoilta suojautumiseksi, mutta myös lämmön pitimiksi. Karun uljas ja kaihomielinen Pallas on puuton ja avaa maiseman kauas sineen. Päiväretkellä lapsiperhe ehtii vierailla luontokeskuksesssa, vaeltaa Vatikurun luontoreitin, kivuta Pyhäkeroa ja laskeutua alas Palkaskurun kautta, tutustua Orava-avenuen hauskoihin asukkaisiin sekä nauttia makkarat ja nokipannukahvit Pallaskodassa. Onnellinen on ihminen, joka saa sulkea aarrearkkuunsa tämänkin kokemuksen.

TALVINEN POROAJELU

Lapin kaamos luo päiviin hämärää taikaa, joka saa metsän tuntumaan satumaalta. Lapsen kihoava jännitys tyyntyy, kun hän istuu reen kyytiin ja kaivautuu porontaljojen lämpöön, turvaan aikuisen viereen. Pimeän keskellä metsää halkova poronkellon kilkatus saa arjen murheet kaikkoamaan ja aikuisenkin mielen täyttää kutkuttava jännitys. Poroajelu johdattelee joulun tunnelmaan.

bottom of page